keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Taloudenhoitaja


Jeesuksen kertoma kertomus Luukkaan 16 luvun alussa on otsikoitu: Epärehellinen huoneenhaltija. Tässä isäntä antaa huoneenhaltijalleen potkut kanteluiden perusteella. Jeesus kuitenkin kehuu potkut saavaa palvelijaa, joten syntyy ristiriita, eihän Jeesus voi epärehellisyyttä suosia.  Meidän on lähdettävä käsittelemään siltä pohjalta, että tässä ei ole mitään rikollista. Mutta puheen opetus ja sanoma oli tuolle ajalle ja myös meille niin outo, että tapahtuman kirjaus antaa siitä väärän kuvan.

Tässä tapauksessa taloudenhoitaja hoiti rikkaan taloutta kokonaisvaltaisesti. Hän palkkasi palvelusväen ja sopi heidän palkoistaan. Hän maksoi palvelusväen palkat. Mutta palvelijan tullessa vanhuuttaan kykenemättömäksi hoitamaan tehtäviään hän oli vapaa palveluksesta ja työnantajalla ei ollut mitään velvollisuuksia järjestää palvelijan vanhuudenpäivien hoitoa.

Nämä velalliset eivät olleet talon palvelijoita, vaan liikekumppaneita. Ei toisen palvelija tarvitse perheensä ruokkimiseen sataa tynnyriä vehnää. Syystä, jota ei kerrota tämä velallinen oli tarvinnut vehnää ja saanut sitä rikkaalta lainaksi. Velallisen suunnitelmiin kuului toimittaa laina takaisin ja siksi sitä ei maksettu. Taloudenhoitaja toimi rikkaan edustajana ja laati lainasta velkakirjan. Kyllä hän olisi velkakirjasta nähnyt velan suuruuden.

Velkakirjojen lukuja muuttamalla taloudenhoitaja siirsi isäntänsä omaisuutta liikekumppaneille. Tällä toimella hän uskoi saavansa heiltä sellaisia palveluita, joita hän ja toiset palvelijat ikääntyessään tarvitsivat. Tuolloin paperi oli arvokasta, sitä valmistettiin käsityönä arkki kerrallaan. Lukujen muutos ei ollut väärennös, sillä toinen osapuoli, taloudenhoitaja, vahvisti uudet luvut nimikirjoituksellaan.
 
Mooseksen laissa on lesken asema turvattu, mutta vanhukset on jäänyt lasten hoidettaviksi. Tässä Jeesus kehottaa seuraajiaan ottamaan esimerkkiä "maailman lapsista". Vaikka laissa ei ole työnantajaa koskevia määräyksiä, niin palvelusuhteen kestäessä muodostunut ystävyys saa "maailman lapsetkin" huolehtimaan palvelijoistaan myös varsinaisen työajan jälkeen. 

Toiminta ei kestä vertailua nykyajan eläkeneuvotteluihin, mutta tavoite on selvä. Jeesus pitää tärkeänä sitä, että työantaja huolehtii työntekijän elämästä vielä sen jälkeen, kun tämä ei enää ole työkykyinen. Nykyaikana tätä sanotaan työnantajan suorittamaksi työntekijän eläkemaksuksi.


torstai 12. huhtikuuta 2018

Homous


Homous, mitä se on ja miten siihen tulee suhtautua?

Ihmisillä ja myös eläimillä on sukupuolivietti, joka tekee vastakkaisen sukupuolen kiinnostavaksi ja ohjaa pariutumiseen ja sitä tietä suvun jatkumiseen. Tämä on välttämätön ominaisuus, jos sukupuolista vetovoimaa ei olisi, elämä maapallolla olisi loppunut alkuunsa. Jostain tuntemattomasta syystä muutamilla ihmisillä tämä kiinnostus, vietti on kääntynyt suuntautumaan omaan sukupuoleen. Tämä
ilmiö on poikkeava siinä mielessä, että heillä ei tavoitteena voi olla elämän jatkuminen, vaan sukupuolista kaipuuta täyttävän ystävän löytäminen. Tällaiset henkilöt ovat homoeroottisia, lyhyesti homoja, naisista käytetään myös lesbo nimitystä. Ilmiötä käsitellään Raamatussa ja lääketieteessä.   

Raamatussa on homous mainittu useissa kohdissa: Älä makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. 3 Moos. 18:22. Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset. 3. Moos. 20:13. Mooseksen johtama Israel oli Jumalan valittu kansa. Tälle mallikansalle Jumala asetti ankarat siveysvaatimukset. Kolmannen Mooseksen kirjan 20 luku luettelee yli 20 aihetta, joista silloin oli seurauksena kuolemantuomio.

Uudessa Testamentissa Jeesus tarkoittaa homoja sanoessaan: "Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia" Matt. 19:12. Vanhan Testamentin ajoista rangaistukset ovat lieventyneet ja kuolemantuomiot ovat poistuneet kokonaan perustuen Jeesuksen käskyyn: Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne Joh. 13:34, siis myös homoja tulee rakastaa.

Homous on jo syntymässä saatu ominaisuus. Sen esiintymisen laajuutta eri suvuissa ei tunneta.  Se ei ole virheellisen kasvatuksen tulosta. Siitä miksi joistakin tulee homoja ei ole pätevää näyttöä. Homous ei tee  heitä ihmisinä heteroita huonommiksi. Heihin on suhtauduttava niin kuin ei mitään poikkeavuutta olisi. Heidän ei tule rehennellä eikä surkutella poikkeavuudellaan. Sukupuolivietin tyydyttäminen samaa sukupuolta olevan kanssa on Jumalan tahdon vastaista, mutta sen tuomitseminen on jätettävä Jumalan tehtäväksi.

Roomalaiskirjeessä on homoista outo arvio: "He ovat täynnä kaiken­laista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhi­moa, riitaisuutta, petollisuut­ta ja pahansuopuutta, he pa­nettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pa­hanilkisiä, vanhemmilleen tot­telemattomia, ymmärtämättö­miä ja epäluotettavia, rakkau­dettomia ja säälimättömiä". Tämä ei voi olla Paavalin mielipide.

Galattalaiskirjeessä  Paavali kirjoittaa. Katsokaa kuinka suurilla kirjaimilla minä omakätisesti teille kirjoitan. Gal.6:11  Paavali on käyttänyt  osassa kirjeistään kirjuria ja tässä tapauksessa tämä on laittanut oman mielipiteensä mukaan ja Paavali ei ole kirjettä tarkastanut. Tämän lukija on valmis tuomitsemaan homot seurakunnan ulkopuolelle, mutta silloin hän joutuu tuomittavien ryhmään.

Taivaaseen hyväksyttyjen välillä ei ole mitään riitoja. Jeesus varoittaa tuomitsemisesta: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" Matt.7:1. Jumala haluaa toimia varman päälle ja on hyväksynyt oudon arvion siksi, että ihmisten tuomiomieli tulisi ilmi. Myös homot kuuluvat osana Jumalan luomaan maailmaan. Paavali lupaa:"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat". Room. 8:1. Jeesuksessa Kristuksessa ei ole tuomitsijoita, jos tuomitsemme homot muita huonommiksi, joudumme itse tuomion alaisiksi.

Homous ei ole sairaus josta voisi parantua, se on luonteen ominaisuus kuten vasenkätisyyskin. Jumalan nimeen kastetut ihmiset eivät ole pahojen henkien, demonien hallinnassa ja siksi pahojen henkien pois manaaminen aiheuttaa vain lisää kärsimyksiä. Ainoa mahdollinen, ei parantuminen, vaan luonteen muutos, on rukouksen avulla tapahtuva ihme. Tämä on harvinainen, mutta mahdollinen Jumalan vastaus rukouspyyntöön. Rukoilijoita voi olla yksi tai useampi, mutta mitään terapiaa ei tapahtumaan liity.  

Avioliitto on miehen ja naisen liittymä suvun jatkamiseen ja lasten kasvattamiseen. Kaksi miestä yhdessä tai kaksi naista eivät voi saada lasta, joten he eivät voi muodostaa avioliittoa. Jeesus tarkoittaa homoja sanoessaan: "Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia" Matt. 19:12. Jos he kuitenkin rakastavat toisiaan ja haluavat elää yhdessä, niin sallittakoon se heille. Nimitettäköön heidän liittoaan  ystävyysliitoksi erotukseksi avioliitosta. Jos haluamme turvata Jumalan armoon ja välttää oman tuomiomme, meillä ei ole oikeutta tuomita tällaista ystävyysliittoa. Lasten adoptio, kasvatus ja siunaus voidaan antaa yksityiselle ihmiselle, ei homoliitoille. Kun suvussa esiintyy näitä sukupuolisesti poikkeavuuksia, se on merkki suvun rappeutumisesta ja olisi toivottavaa, että nämä eivät enää hankkisi lapsia ja jatkaisi sukua.

Kuitenkin, jos pappi suorittaa ystävyysliiton siunauksen, jätettäköön se heidän keskinäiseksi asiakseen. Jotta siunauksesta muodostuisi myönteinen tapahtuma, se edellyttää halua kuunnella ja toteuttaa Jumalan tahtoa. Perintöön liittyvissä asioissa voidaan ystävyysliittoon soveltaa avioliiton perintöä koskevia lakeja.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Ohjattu luominen


Ohjatun  luomistyön  puolustus 

Evoluutio-oppi selittää luonnon muutosten tapahtuvan ilman ohjausta luonnollisen kehityksen mukaan. Näin heikot yksilöt ja lajit sortuvat ja vahvat jatkavat. Luonnossa on merkkejä olosuhteiden aiheuttamasta valinnasta, mutta myös ennakolta tapahtuneesta asuinympäristön muokkauksesta.

Jäniksen turkin värin vaihtoa voi pitää luonnollisena kehityksenä. Sen loikkiessa talvisella hangella vaaleampi on jäänyt ketulta huomaamatta ja niin talvinen väri on vähitellen muuttunut valkoiseksi. Mutta on ilmiöitä, joita mikään ei ole voinut muuttaa, vaan ovat tehdyt ihmisten asuinolojen parantamiseksi.

Lämmetessään vesi laajenee ja kevenee ja tämä aiheuttaa sen, että järvessä lämmin vesi nousee pintaan ja vastaavasti kylmempi painuu pohjaan. Jos tässä ei olisi poikkeusta, niin syksyllä jäätyminen alkaa pohjasta ja järvi jäätyy umpeen. Siellä kalat kuolevat. Kaiken Luoja on nähnyt tarpeelliseksi tehdä  luonnonlakiin poikkeuksen. Nyt 4 asteinen vesi on raskainta ja veden siitä vielä jäähtyessä se kevenee. Tämän seurauksena  vain järven pinta jäätyy ja suojaa alla olevaa vesimassaa jäähtymiseltä. Tällainen ilmiö ei ole evoluution tulosta eikä ole voinut syntyä sattumalta, vaan Jumala on maailmaa luodessaan varmistanut, että Suomen järvet saavat talvella jääpeitteen, jonka yli voi kulkea ja joka säilyttää kalat asukkaiden ravinnoksi.   

Meitä ympäröivä ilma on typen ja hapen seos. Kumpikin kaasu on täysin näkymätöntä ja siten läpinäkyvää. Myös vesi on höyryn muodossa täysin näkymätön. Näin meillä on yläpuolellamme nähtävänä musta avaruus jatkuvasti päivästä toiseen ja viikoista vuosiin. Sade tulee äkkiarvaamatta, siitä ei näy mitään merkkejä taivaalla. Jumala on kuitenkin luodessaan suunnitellut ihmisen ympäristön miellyttävämmäksi asua. Hän on maalannut taivaan siniseksi ja muuntanut veden sumuksi, joka kuitenkin pysyy korkealla yläpuolellamme.  Poutapäivinä voimme nyt ihailla sinistä taivasta, jolla erilaiset harmaasävyiset pilvenhattarat seilaavat. Pilvien lisääntymisestä voimme ennustaa sateen tulon. Kaikki tämä tapahtuu vain ihmisen elinympäristön parantamiseksi. 

Jokapäiväisessä elämässämme on useita ilmiöitä, jotka lisäävät olomme viihtyisyyttä. Eräs tällainen on tuli ja puun palaminen. Tuli on hyvä apuväline, kun on kylmä ilma tai on kypsennettävä ruokaa. Me pidämme sitä niin itsestään selvyytenä, että emme ajattele mahdollisuutta olla ilman sitä. Jo pienellä lämmityksellä puulastusta erkanee hiilimonoksidia, joka on palava kaasu. Tämän palaessa kehittyy lämpöä, joka sitten irrottaa lisää kaasua. Puussa oleva palava aine ei räjähdä, vaan palaa täysin hallitusti. Vaikka tuli tekee tuhojaan, niin tämä on yksi Jumalan järjestämä mahdollisuus parantaa ihmisen asuinolosuhteita.   

Uskovainen kristitty näkee Jumalan työt luonnossa. Ateistille ei edes Raamattu todista Jumalan olevan olemassa. Evoluutiosta on tullut ateisteille uskonto, jonka todistamisessa he saattavat kristityt  häpeään. Kun me ostamme vaikkapa television, me saamme mukana käyttöohjeet miten saamme laitteen toimimaan ja kanavat viritettyä ohjelmien katselua varten. Raamattu on ohje siitä miten saamme yhteyden Jumalaan ja myös varmuuden Jumalan olemassaolosta. Kaikille ei television viritys onnistu, samoin kaikille ei yhteyden luominen Jumalaan onnistu, olisiko suurimpana syynä puutteellinen ohjeisiin tutustuminen.